Tennisleiri avasi lasten leirikesän
Seurakuntamme lapsityön järjestämä tennisleiri kokosi yhteen kymmenkunta kouluikäistä innokasta pelaajaa.
Leiri oli ensimmäinen laatuaan ja sai myönteisen vastaanoton osallistujien keskuudessa. Ohjelmaa oli päivittäin reilun kahden tunnin ajan. Tunnin mittaisen tennisvuoron lisäksi leikittiin ja kisailtiin tenniskenttien lähellä sijaitsevassa puistossa. Helteisen sään ansiosta vesisota taisi olla monen mielestä yksi parhaista ohjelmanumeroista. Päivittäin pysähdyttiin hetkeksi myös Raamatun opetusten ääreen.
Tennisopettajana toimi Veera Luopa ja muista leirin järjestelyistä vastasivat seurakunnan lapsityössä mukana olevat yhdessä lapsityöpastori Anne Kurkelan kanssa. Seurakunnan leiritoiminta jatkuu 11.7. alkavalla varkkileirillä sekä 28.7. alkavalla lastenleirillä. Molemmat leirit pidetään Peräseinäjoen Helluntaiseurakunnan leirikeskuksessa Kesäkodissa. Hakukaavake lastenleirille ja lisätietoja löytyy seurakunnan nettisivuilta lapsityön kohdalta.

