-Tilaa e-kirje sähköpostiisi! - Tulostettava versio - Lue edellisiä kirjoituksia - Facebook -
Lue mobiililaitteella -

Palstateksti

 

Menneisyydessä koettujen asioiden taakseen jättäminen on usein hyvin vaikeaa. Kohtaamamme ikävät tilanteethan saattavat olla toisten ihmisten aiheuttamia, mutta usein myös aivan omia töppäilyjä. Varmasti jokaisen menneisyydestä löytyy niin hyviä, kuin epämiellyttäviäkin tilanteita. Ikävistä hetkistä ei tahdo päästä irti ja valtavat ilojen ja riemujen tunnekokemukset taas saattavat jyllätä sielumme maailmassa estäen etenemisen ja tarttumisen uusiin haasteisiin. Siksi olisi tärkeää säilyttää uudistuva mieli ja henki, johon sanakin kehottaa. (Ef.4:23–24) - Taivaan varastoissa riittää kyllä aarteita jokaiselle päivälle.

 

Paavali käsitteli tätä aluetta kirjoittaessaan filippiläisille. Hän pohti päämäärää, tiedostaen kuitenkin oman asemansa matkamiehenä. Hän tunnisti itsessään olevat piirteet heikkouksineen ja vahvuuksineen:

 

"Ei niin, että olisin sen jo saavuttanut tai että olisin jo tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä ajattele sitä voittaneeni. Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen takana olevan ja kurottautuen edessä olevaa kohti minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on kutsunut minut taivaallisella kutsumuksella Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä kaikilla, jotka olemme täysi-ikäisiä, tämä mieli. Jos te jossakin asiassa ajattelette toisin, Jumala on senkin selvittävä teille.” Fil.3:12–15[*JKR]

 

Paavalin yksi selkeistä asenteista oli: "Kristus Jeesus on voittanut minut." Hänhän kertoi usein inhimillisyytensä vaikuttamista heikkouksista, mutta antoi ymmärtää, että siitä huolimatta hänen sydämensä valtaistuimella istuu Herra ja Kuningas, Kirkkauden majesteetti, Jeesus Kristus. – Hän, voittaja ja ikuisen armon tuoja - oli voittanut Paavalin sydämen ja hänen teksteistään voimme nähdä, miten paljon hän rakasti Herraa Jeesusta!

 

"Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen takana olevan ja kurottautuen edessä olevaa kohti."

 

– Mikä valtava voimavara elämään onkaan menneiden, syytösten ja soimausten taakseen jättämisessä! Jeesuksen sovitustyön ja armon turvin se on mahdollista ja jopa täysin luvallista. Eihän se tarkoita vastuusta pakoilemista, vaan kurottautumista eteenpäin. – Juuri sehän on parannuksen tekemisen ideologia, että tuleva voisi olla parempi, kuin mennyt elämä. Harjoittaessamme uskoamme ja jumaluuttamme - voisimmeko mekin Paavalin tavoin tarttua tulevaan, kurottautuen voittopalkintoa kohti? Paavalihan toivoi, että "olkoon siis meillä kaikilla tämä mieli."

 

Ja sitten lopuksi Paavali palasi vielä luottamukseen, joka hänellä oli Herraa kohtaan. Hän kirjoitti: "Jos te jossakin asiassa ajattelette toisin, Jumala on senkin selvittävä teille." Kuinka monet riidat, erimielisyydet ja konfliktit vältettäisiinkään tällaisella jalolla mielellä ja aidolla uskolla! Voisimmeko oikeasti uskoa, että Jumala kyllä kykenee saattamaan päätökseen alkamansa työn aivan jokaisen kohdalla? – Jospa minäkin osaisin jättää asioita Herran haltuun, hänen hoidettavakseen, ja saisin nähdä ihmeitä toisensa jälkeen, kun Hän ei jätä kesken alkamaansa työtä!

 

”Luottaen siihen, että Hän, joka on teissä alkanut hyvän työn, on saattava sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” Fil.1:6[*JKR]

 

On tullut aika päästää irti menneestä. On aika antaa anteeksi ja armahtaa jokaista. Älkäämme enää kantako menneisyyden taakkoja, vaan heittäkäämme kaikki kuormamme Hänen päälleen. Jeesuksen kirkastetussa nimessä ja Verensä puhdistavassa voimassa, saamme uudistua ja hyljätä kaiken nurjuuden ja pahat ajatuksemmekin sydämistämme.

 

”Nurja sydän väistyköön minusta. Pahasta en tahdo tietää.” Ps.101:4[*JKR]

 


 

[JKR = viittaus tarkempaan käännökseen: Jumalan Kansan Raamattuun]